Mietteitä vaalipaneeleiden välissä

〈 Takaisin

Mietteitä kolmatta piispanvaalipaneelia odotellessa

 

Kirjoitan tätä torstaina aamupäivällä 20.9. lohjalaisen majoituspaikan nimeltä Lylyinen Manor oleskeluhuoneessa. Takana on kaksi vaalipaneelia, ensimmäinen maanantaina Hyvinkään kirkossa ja toinen eilen Lohjan Laurentius –salissa. Tänä iltana on kolmas ja viimeinen Leppävaaran kirkossa. (Onneksi tässä välissä ei tarvinnut ajaa saman vuorokauden aikana edestakaisin Savonlinnasta, koska tälle viikolle sattui vapaapäiviä. Se taas johtuu siitä, että varasin keväällä matkan Karmeliittojen pitämään hiljaisuuden retriittiin, joka on Salamancan lähellä olevassa luostarissa. Nyt sitä varten ajatellut vapaapäivät pitääkin käyttää ihan muunlaisiin retriitteihin. Mutta niiden ansioista olen saanut nukkua hyvin ja valmistautua tämän illan koitokseen).

 

Sekä Hyvinkään että Lohjan paneelit menivät mielestäni hyvin. Hyvinkäällä meitä ehdokkaita selvästi jännitti. Ainakin itseäni jännitti enemmän kuin mikään esiintyminen pitkään aikaan. Lohjan paneelissa tuo jännitys oli sulanut pois. Meillä ehdokkailla tuntui Lohjalla olevan aiempaakin mukavampi tunnelma yhdessä. Laurentius –salin ulkopuolella järjestetyissä nokipannukahvitteluissa saimme jutella rennossa tunnelmassa paikalle saapuneiden ihmisten kanssa. Lopussa meissä otettiin yhteiskuva. Joku keksi, että olemme ABBA. Minä kuulemma Björn.

 

Molemmissa paneeleissa järjestelyt ja juontajat olivat erittäin hyviä. Kiitokset Aamupostin päätoimittaja Laura Äärille sekä teol. kand. Aleksi Riikoselle. Samoin Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivulalle ja hänen vaimolleen, tutkija Hanna Kalliolle. Lohjan paneelin jälkeen sain kuulla, että Mika on teologian maisteri. Ilmankos kysymykset olivat niin hyviä.

 

Mielestäni me ehdokkaat olemme näissä kahdessa paneelissa aika hyvin päässeet esittämään ajatuksiamme kirkosta, kristinuskosta ja piispuudesta. Tämä johtuu mm. siitä, että juontajat ovat selvästi pyrkineet reiluuteen ja puolueettomuuteen. Jos heillä on ollut omia kirkkopoliittisia tai muita intressejä, ne eivät ole vaikuttaneet häiritsevästi paneelin kulkuun.

 

Sen sijaan minua hieman ihmetyttää Hyvinkään paneelin uutisointi. Kotimaa 24:n ja toimittaja Olli Seppälän mukaan ”Holma ja Juntunen vaikuttivat vastaustensa perusteella olevan Hintikkaa ja Huovista jäykempiä kokeilemaan uusia tapoja puhua uskosta ja käyttämään uusia sanoja vanhojen sanojen paikalla.”

 

Tietenkin tällaisen vaikutelman voi saada. Me emme Hyvinkäällä kuitenkaan kovinkaan paljoa puhuneet uskonnollisen kielen uudistamisesta, ainakaan minä. Asiaa kyllä hieman sivuttiin, mutta kunnolla siihen ei päästy. Väistämättä tulee mieleen, että kertooko Seppälän saama vaikutelma enemmän hänen omasta agendastaan kuin meistä ehdokkaista. Ollihan oli jo 1.3.2018 kirjoittamassa Kotimaa 24:n artikkelissaan, että miehillä on tulevassa Espoon piispanvaalissa ”tasa-arvon nimissä väistämisvelvollisuus”. Jos toimittajalla on noin vahva ja julkisuudessa lausuttu ennakkonäkemys, niin kannattaako hänen lausua ehdokkaista julki tuollaisia vaikutelmiaan noin kepeästi? Pyrkiikö uskontojournalismi oikeasti tasapuolisuuteen?

 

On se tietenkin mahdollista, että Hyvinkään paneelissa minä ja Juhani olimme ”jäykempiä kokeilemaan uusia tapoja puhua uskosta ja käyttämään uusia sanoja vanhojen tilalla.” Toivottavasti Lohjan paneelissa tämä vaikutelma hälveni. Ainakin itse painotin Lohjalla kovasti sitä, että piispan viran ytimessä on siitä huolehtiminen, että kirkon alkuperäinen sanoma on yhä nykyaikanakin ymmärrettävää. Nimenomaan julkisuudessa, ei vain seurakuntatalojen sisällä.

 

Mielestäni evankeliumin sanoman ymmärrettävyys nykyajassa on laajempi kysymys kuin se, käytetäänkö uusia vai vanhoja sanoja. Kyse on siitä, miten kirkon sanoma Jumalasta ja Jeesuksesta pystytään linkittämään nykyihmisen kokemukseen ja tietoon muista tosiasioista. Siihen liittyy toki tarvittaessa uusien sanojen käyttöönottaminen tai vanhojen Raamatusta ja kirkon perinteestä nousevien sanojen merkityksen selittäminen ja ”kääntäminen” arkikielelle. Kokonaan se ei onnistu, mutta sitä pitää yrittää, jotta sanomamme olisi ymmärrettävää.

 

Mielestäni eräs (mutta ei toki ainoa) olennainen seikka tällaisessa linkityksessä on ns. luonnollinen teologia. Siis se, että Jumalan olemassaolon voi aavistaa myös ihmisen luontaisilla järjen kyvyillä sekä tunteella ja eettisellä omallatunnolla. Luonnollinen teologia ei itsessään uskoa synnytä, mutta voi silti avata ymmärtämisen mahdollisuuksia. Näistä asioista olen kirjoittanut laajemmin kirjassani ”Jumalasta voi puhua!” (2015). Sitä lukemalla voi huomata, että en ole ”jäykkä kokeilemaan uusia tapoja puhua uskosta”. Nykyaikana ymmärrettävä jumalapuhe on päinvastoin aivan agendani ytimessä.

 

Jäykkää mielikuvaa yritin Hyvinkäällä vastustaa pukeutumisellani. Ajattelin, että joillakin ihmisillä yleisössä on minusta sellainen kuva, että olen ylen määrin jäykkä ja perinteinen. Siksi laitoin päälle farkut ja sinertävän bleiserin. Se meni pieleen. Oin ottanut kaapista ne lökömmät farkut eikä Ulla ollut tarkistamassa lopputulosta. Sain palautetta siitä, että en ollut Hyvinkäällä yhtään piispallisen näköinen.

 

Onneksi Lohjalle vaihdoin perinteisen tumman puvun. Olen siinä kotonani. Toivottavasti en näyttänyt jäykältä ja pelottavalta.