Lapsuus ja nuoruus Savonlinnassa
Olen syntynyt Savonlinnassa vuonna 1964 ja asunut lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungin keskustassa. 15 -vuotiaana koin uskonnollisen herätyksen rippikoulussa, minkä jälkeen olin aktiivisesti mukana seurakuntanuorten toiminnassa. Savonlinnassa seurakunnan nuorisotyö ei ollut minkään herätysliikejärjestön hallitsemaa mutta näin jälkeenpäin ajatellen selvästi viidesläistä. Legendaaristen nuorisopappien Raimo Turusen, Tuomo Käyhkön ja nuorisonohjaaja Pauli Saukkosen johdolla se oli raitishenkistä, hauskaa ja yhteisöllistä. Opin rakastamaan ehtoollista sekä lukemaan Raamattua ja rukoilemaan tavalla, joka on kantanut läpi elämän. Sain kokea jotain siitä, mitä kristittyjen yhteys on. Tapasin Savonlinnan seurakunnassa myös tulevan vaimoni Ullan.
Teologian opiskelua ja tutkimista Helsingissä
Vuonna 1983 aloitin teologian opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Fuksivuoden jälkeen kävin armeijan ja samalla reserviupseerikoulun tulenjohtolinjan. Valmistuin yliopistosta vuonna 1989, minkä jälkeen siirryin tekemään väitöskirjaa Lutherin teologiasta prof. Tuomo Mannermaan johtamassa tutkimusprojektissa. Sain jo tuossa vaiheessa erilaisten konferenssien ja luentomatkojen kautta kontakteja eri maiden Luther -tutkijoihin USA:ssa, Saksassa ja Pohjoismaissa. Väittelin teologian tohtoriksi vuonna 1996 (Der Begriff des Nichts bei Luther in den Jahren von 1510 bis 1523) arvosanalla laudatur.
Sitä ennen menin naimisiin Ullan kanssa. Vuoden 1992 vietin hänen kanssaan Mainzissa, stipendiaattina. Papiksi minut vihittiin Helsingin hiippakunnassa, vokaationa ”teologisen tieteen opettaja”. Sain sen, koska olin jo tutkijanaikoinani assistenttina Mannermaan johtamissa graduseminaareissa. Asuimme Kalliossa, Koskelassa ja Espoon Lippajärvellä.
Simpeleellä nuorisopappina
Heti väitöksen jälkeen muutimme Simpeleelle, josta sain paikan rovastikuntapappina. Tein puolitoista vuotta nuoriso- ja rippikoulutyötä sekä yleistä seurakuntatyötä. Siinä vaiheessa meillä oli jo kaksi suloista ja vilkasta tyttöä, Linda ja Aurora.
Takaisin pääkaupunkiseudulle
Prof. Mannermaa kutsui minut vuonna 1997 ekumeniikan assistentiksi systemaattisen teologian laitokselle. Muutimme Espoon Tuomarilaan. Opetin peruskursseja ja olin assistenttina gradu- ja lisensiaattiseminaareissa. Kirjoittelin artikkeleita ja sain dosentuurin ekumeniikasta. Vuonna 1999 muutimme Kirkkonummelle. Ostimme Lapinkylästä tontin ja rakensin sinne appeni ja talkoolaisten kanssa meille talon. Vapaa-aikoina vaeltelimme Nuuksiossa. Vuonna 2004 perustettiin Espoon hiippakunta ja minut siirrettiin sen papistoon.
Akateemista ja kirkollista teologiaa
Vaikka erityisalani oli akateeminen Luther -tutkimus, olin jo tuolloin kiinnostunut kirkollisesta teologiasta eli siitä, millaisia teologisia kysymyksiä ja haasteita nykyaika kirkolle asettaa. Kirjapajan kustannustoimittaja pyysi minua kirjoittamaan kirkkopäiviä silmällä pitäen pienen pamfletin. Se julkaistiin vuonna 2002 kustantajan keksimällä, minusta turhan raflaavalla nimellä Horjuuko kirkon kivijalka? Kirjasessa ruodin 2000 -luvun alussa yleistä kirkollista ilmiötä, jonka mukaan kristinuskossa on kyse yksilöiden psyykkisistä jumalakuvista, ei Jumalasta itsestään. Yritin pamfletissani sanoa, että tuo on aivan liian laimea kuva kristinuskosta. Tosiasiassa me kristityt saamme uskossamme paljon enemmän (pamfletti on tällä sivustolla, kohdan Artikkeleita ja esitelmiä alla).
Viisivuotinen assistentuuri loppui 2002, ja siirryin ekumeniikan yliopistonlehtorin (välillä myös professorin) viransijaiseksi. Jatkoin Luther -tutkimusta, mutta varsinaisena intohimonani oli postliberaali teologia sekä kirkollinen raamattuteologia systemaattisen teologian kannalta; lähinnä kysymys siitä, mitä Raamatun merkitys nykyisten tekstien tulkintateorioiden mukaan on.
En kuitenkaan saanut yliopistoaikanani em. teemoja käsitteleviä tekstejäni kirjaksi. Aloin myös väsyä siihen, että vaikka minulla koko ajan oli systemaattisen teologian laitoksella töitä eli viransijaisuuksia, vakituista virkaa ei ollut näköpiirissä. Kaipasin myös käytännöllisempää teologista työtä. Minusta vaikutti siltä, että vaikka sain systemaattisen teologian laitoksella tutkia ja opettaa mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita, ne olivat kuitenkin niin pikkutarkkaa analyysiä, että kirkossa niillä ei näyttänyt olevan käyttöä.
Takaisin Savonlinnaan
Savonlinnasta aukeni kirkkoherran paikka, ja hain sitä. Luulin, etten saa edes vaalisijaa, mutta yllätyksekseni sain ja minut valittiin. Aloitin uudessa virassani syyskuussa 2007.
Muutosjohtamista
Jo silloin seurakunta oli varsin iso, jäseniä 23 000 ja työntekijöitä yli sata. Seurakunta laajeni vuonna 2009 kun Savonranta liitettiin sen kirkkopiiriksi. Liitokset eivät kuitenkaan loppuneet siihen: vuonna 2013 Kerimäen, Punkaharjun ja Enonkosken seurakunnista tuli Savonlinnan srk:n kappeliseurakuntia. Vuonna 2016 myös Rantasalmen seurakunnasta tuli Savonlinnan kappeli. Syynä olivat kuntaliitokset, joissain tapauksissa se, että pieneltä seurakunnalta olivat rahat lopussa. Vuoden 2023 alussa myös Sulkavan seurakunta liitetään Savonlinnan seurakuntaan sen kappelina. Sen jälkeen seurakunnassamme Jumalanpalvelukset pidetään viikoittain seitsemässä kirkossa.
Seurakuntaliitokset ovat aiheuttaneet paljon työtä, kokoustamista, henkilöstöhallintoa, ristiriitojen ratkaisemista ja itsenäisyyden menettämisestä aiheutuneen mielipahan lievittämistä. Erityisesti seurakunnan johdolta, luottamushenkilöiltä ja väliportaan johtajilta liitokset ovat vaatineet paljon. Mielestäni olemme kuitenkin onnistuneet varsin hyvin. Olemme yhä enemmän yhtä seurakuntaa ja yhä vähemmän tehdään jako ”meidän” ja ”noiden” eli kappelien ja emäseurakunnan välille. Sellainen vaatii kokemukseni mukaan vähintään kolme vuotta.
Omasta mielestäni olisi ollut parempi, jos liitoksia ei olisi tarvinnut tehdä. Toisaalta niistä on ollut hyötyä. Yhdistymisten myötä erilaisten seurakuntien toimintatavat, ihmiset ja ideat ovat rikastuttaneet toisiaan. Mahdollisuus liikutella työntekijöitä sairasloman tuurauksissa ja loma-aikoina yli kappelien rajojen on hyvä asia. Toisaalta kappelit ja kirkkopiiri ovat säilyneet itsenäisinä jumalanpalvelusyhteisöinä, joissa työtä tekevät pääasiassa niiden omat työntekijät.
Raamatun selitystä
Yliopistolla herännyt kiinnostukseni kirkollista raamattuteologiaa kohtaan jatkui. Jo ensimmäisenä syksynäni kirkkoherrana aloitin yhdessä Teuvo V. Riikosen kanssa raamatunselitysohjelman Alusta alkaen Radio Deillä. Ohjelmassa käytettyjä tekstejä, joita on kertynyt jo kolmisensataa, olen käyttänyt myös Savonlinnan Tuomiokirkon viikottaisilla raamattuluennoilla, joiden jälkeen on vietetty ehtoollinen. (Suuri osa luennoistani on Savonlinnan seurakunnan kotisivuilla (ks. http://www.savonlinnanseurakunta.fi/tutki-uskoa1/sammeli-juntusen-raamattuluennot). Tätä nykyä raamattuluennot ovat tauolla. Syynä on muut työkiireet ja se, että haluan keskittyä seurakunnan toimintakulttuurin muuttamiseen nykyistä yhteisöllisemmäksi.
Vuonna 2010 julkaisin Kirjapajan kustantamana varsin laajan teoksen Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta. Varsinaisen tutkimustyön sitä varten tein yliopistonlehtorina. Teoksen perimmäisenä tarkoituksena on miettiä sitä, miten Raamattu voisi edelleen toimia kirkolle auktoriteettina, josta voimme, sen inhimillisestä luonteesta huolimatta, kuulla ja lukea Jumalan sanan. En yritä luoda kokonaisvaltaista teoriaa vaan tuoda esiin erilaisia näkökohtia, jotka asiasta käydyn kansainvälisen teologisen keskustelun perusteella on otettava huomioon.
Liberaali vai konservatiivi?
Suomessa kristityt pyritään nykyisin laittamaan joko lokeroon ”liberaali” tai lokeroon ”konservatiivi”. Itse en koe olevani kumpaakaan. Artikkeleistani ja kirjoistani näkee, että käytän sekä perinteisiä että uusia ajattelutapoja ja kysymyksen asetteluja. Miellän itseni ennen kaikkea teologiksi. Teologi on henkilö, joka tuntee erilaisia teologisia traditioita ja ajattelutapoja ja pystyy siksi ottamaan kustakin sen parhaat puolet, jämähtämättä mihinkään niistä. Kirkollinen jako ”liberaalin” ja ”konservatiivin” välillä on ehdottomasti liian ahdas ja johtaa hengen velttouteen ja ajattelun laiskuuteen.
Mielestäni myös vuonna 2015 Perussanoman julkaisemasta kirjastani Jumalasta VOI puhua näkyy, etten ole sen enempää liberaali kuin konservatiivikaan. Hahmotan kirjassa kristinuskon erilaisia vastauksia siihen hyvin aiheelliseen kysymykseeen, miksi Jumalasta voi puhua ihmissanoin; siitä huolimatta, että hän on ääretön ja käsittämätön.
Hararin kritiikkiä
”Yuval Noah Hararin kolme kirjaa, Sapiens. Homo Deus ja 21 oppituntia maailman tilasta ovat ihmiskunnan, sen historian, nykyisyyden ja mahdollisen tulevaisuuden selitys. Ne on otettu Suomessa vastaan innostuneesti. Hararin kirjojen suosiota on helppo ymmärtää. Harvassa ovat ne kirjoittajat, jotka nykypäivänä kykenevät kirjoittamaan kokonaisesityksen ihmiskunnan historiasta ja sitä eteenpäin vieneistä voimista, hominidien ilmaantumisesta nykypäivään asti. Kaikki tämä on kirjoitettu mukaansatempaavalla tavalla.
Hararin ajattelu on läpeensä ateistista. Hänen mukaansa universumissa itsessään ei ole merkitystä tai tarkoitusta. Kaikki merkitys, joka olemassaololle annetaan, on ihmisten kollektiivisen mielikuvituksen tuotetta. Tällainen ajattelu, joka sulkee pois Jumalan ja kaiken muunkin perustavanlaatuisen merkityksen lähteen, on nykyisin hyvin yleistä. Hararin kirjojen suosio johtuu ainakin osittain siitä, että hän kykenee esittämään sen lähtökohdista selityksen koko todellisuudesta. Hänen kirjansa ovat merkitystä vailla olevan todellisuuden tiekartta.
Samalla Hararin piirtämä kuva maailmasta ja ihmisyydestä on sisäisesti ristiriitainen ja puutteellinen. Hän jättää maailmasta ja ihmisyydestä huomiotta suurimman osan sellaisesta, jossa on nähtävissä viittauksia Jumalaan tai muuhun olemassaolon merkitykseen. Koin siksi velvollisuudekseni kirkkoherrana ja analysoida Hararin tuotanto kunnolla ja niinpä anoin ja sain kuusi kuukautta vuorotteluvapaata (huhtikuu – syyskuu 2021). Haluan kirjallani vastustaa ateismin lumousta. Pyrin osoittamaan, että kansanraamatun asemaan nousseessa kirjasarjassa vilahtelee siellä täällä tuonpuoleisen merkityksen eli ”transsendenssin” pilkahduksia, joista kirjoittaja kuitenkin vaikenee tai jotka hän sivuuttaa kepeästi. On hyviä perusteita ajatella, että universumilla ja ihmiselämällä sittenkin on merkitys, joka perustuu sen Luojaan. Samalla haluan kohdella Hararia reilusti. Voin vilpittömästi sanoa, että olen oppinut hänen kirjoistaan paljon.
Kirjaani saa hyvin varustetuista kirjakaupoista. Sen voi myös tilata Basam Books oy:stä (https://basambooks.fi/).
Ekumeniaa
Olen ekumeniikan dosentti ja arvostan parhaita puolia kaikkien kristillisten kirkkojen opetuksessa. Olen ollut jäsen Suomen ekumeenisen neuvosten opillisten asiain jaostossa, mistä kuitenkin luovuin työtaakkojen vuoksi kirkkoherraksi ryhtyessäni. Samasta syystä erosin myös jäsenyydestä Suomen luterilaisten ja metodistien neuvottelukomissiosta, jota johti piispa Samuel Salmi. Olen ollut delegaattina Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokouksessa Stuttgartissa.
Luterilaisuudessa arvostan Raamatun sanaa, vanhurskauttamisoppia, ristin teologiaa sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttia. Katolisuudessa arvostan mm. vahvaa luonnollisen teologian traditiota, oppia kirkosta Kristuksen ruumiina, messua, vahvaa raamattuteologiaa ja suurimmaksi osaksi mainioita, hyvin laajaa Katolista katekismusta. Reformoidussa kirkossa arvostan myös luonnollista teologiaa. Ortodoksisuudessa arvostan ikoneita, tradition vahvuutta, kolminaisuusoppia ja hesykastista rukousta. Vapaissa suunnissa arvostan henkilökohtaisen kääntymyksen korostusta (paitsi "tee ratkaisusi" -tyyppistä) ja Pyhän Hengen työn korostamista. Anglikaanisessa kirkossa arvostan piispuutta ja Alfa-kurssi -tyyppistä uutta otetta (kunhan siihen otetaan sakramentit mukaan).
Kaikkien kirkkojen traditiot voivat mennä metsään. Kirkot tarvitsevat toisiaan pysyäkseen Kristuksessa. Kaikilla on hengellisiä aarteita, joita muissa kirkoissa ei ehkä tunneta.
Kirkolliskokousedustaja
Olen nyt kolmatta kautta kirkolliskokousedustajana. Jokaisella kaudella olen ollut perustevaliokunnassa, jossa mietitään kirkolliskokoukselle tehtyihin aloitteisiin liittyviä teologisia kysymyksiä. Ihmeellistä kyllä, pidän kirkolliskokoustyöstä. Vaikka edustajilla on hyvinkin erilaisia näkemyksiä, mielestäni kirkolliskokouksessa on, ainakin suurimman osan ajasta, varsin hyvä henki.
Harrastuksista
Harrastan lukemista (sekä teologiaa että romaaneja), ruuanlaittoa, rakentamista ja remontointia (joskus raataminen menee työn puolelle), mökkeilyä, luonnossa liikkumista, veneilyä ja haukien kalastamista virvelillä. Satunnaisesti myös öljyvärimaalausta.