Vattulainen taivaassa ja sokeana syntynyt mies Siiloan lähteellä

Saarna 30.8.2009

Savonlinnan Tuomiokirkko

Joh 9:1-7, 39-41

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Äsken kuulemassamme tekstissä Jeesus ensiksi kumoaa erään vakavan erheen: sen, että jos joku on sairas tai vammainen tai sokea, niin se on Jumalan rangaistus synneistä. Jos ei omasta synnistä, niin sitten vanhempien synneistä.

Mutta Jeesus sanoi: Ei hän eivätkä hänen vanhempansa olleet synneillään saaneet aikaan sitä, että tuo ihminen oli syntynyt sokeana. ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki”. Jumala oli tahtonut tuon sokeana syntyneen ihmisen kautta toteuttaa erityisiä tekojaan.

Jumalalla on jokin tarkoitus, jonka kautta hän voi myös vajavaisuudella, kuten jonkin ihmisen sokeudella, saada aikaan hyvää. Miten? - Sitä ei voi saada selville järjellä. Mutta sen voi saada selville elämällä elämänsä. Kukin oman vajaavaisuutensa kanssa, Jumalaan turvautuen, rukoilemalla, uskomalla häneen, tottelemalla hänen tahtoaan, vaikka ei ymmärrä, miksi minun pitää kantaa näitä taakkojani.

Mieleeni tulee eräs tositapaus, josta 1980 –luvulla tehtiin kirja ja elokuva: Kristitty nuori amerikkalaisnainen nimeltä Joni sukelsi pää edellä mereen, osui kiveen ja halvaantui. Aluksi hän ja hänen läheisensä tietysti rukoilivat vimmatusti paranemisihmettä, Jeesukseen luottaen. Mutta tyttö ei parantunut, vaan pysyi halvaantuneena kaulasta alaspäin. Hän rukoili, uskoi, kapinoi, intti Jeesusta vastaan. Vuosien kuluessa hän kuitenkin oppi hyväksymään kauhean vammansa ja myöntyi Jumalan kovaan tahtoon. Hänen elämästään tuli lopulta kaunis todistus luottamuksesta Jumalaan. Hän sai olla apuna monien ihmisten kärsimyksissä ja tuoda toivoa toivottomille. Jonin tapauksessa ei ollut kyse synnistä, vaan siitä, että Jumalan teot tulisivat hänessä julki, tavalla, joka on järjen mukaan liian rankka. Mutta läpi elettynä Jeesukseen kanssa siitä tuli rujoudessaankin jotain hyvää.

Tämän päivän evankeliumissa kerrotun sokeana syntyneen miehen tapauksessa Jumalan teot ovat erilaiset kuin Joni –tytön tapauksessa. Jumalan tekojen julkituleminen hänessä tarkoitti sitä, että Jeesus paransi hänet ja osoitti olevansa Vapahtaja, maailman valo.

Parantaminen tapahtui kuitenkin aika karkealla tavalla. Jeesus sylkäisi maahan ja teki syljestään ja tien tomusta tahnaa ja siveli sen miehen silmäluomiin. Sitten hän sanoi: ”Mene Siloan lähteelle ja peseydy.” – Oikeastaan tosi yököttävää!

Sylkitahna on mielestäni vertauskuva siitä, kuinka Jeesus yleensäkin pelastaa ihmisen sielun. Se on toisaalta aika epämiellyttävää. Se tapahtuu nimittäin siten, että Jeesuksen tutustuessamme meistä tulee syntisiä.

Ilman Jeesusta me saatamme ajatella, että emme me ole sen huonompia kuin muutkaan. Teemme hommamme kunnolla ja jos nyt elämän matkalla takki vähän tuhraantuu, niin ei Jumalan tosiaankaan pitäisi siitä välittää

Kuulin hiljattain Juha Wat Vainion kappaleen ”Vattulainen taivaassa”. Siitä paistaa karmaisevalla tavalla läpi tämä asenne. Laulu kertoo rekkakuskista nimeltä Vattulainen, joka ajaa työssään kolarin ja kuolee. Taivaan portilla hän tapaa Pietarin. Pietari sanoo Vattulaiselle, ettei tällä ei ole mitään asiaa taivaaseen. Häntä ei elämänsä aikana näkynyt kirkossa. Ja lisäksi hän oli yleensä jouluna kännissä.

Vattulainen puolustautuu. Hän on joutunut tekemään kovaa työtä, ajamaan rekkaa eikä siksi ehtinyt käymään kirkossa. Jos kovan työn vastapainoksi ei saa edes jouluna rentoutua, niin sitten hän menee suosiolla helvettiin, sanoo Vattulainen ja kääntyy pois.

Taivaasta itse Jumala kuitenkin huikkaa hänen peräänsä: Tule vaan sisään, Vattulainen. Kyllä taivaassa arvostetaan kovan työn tekijöitä.

Tunkkaisten bensa-asemien sämpylät vaihtuvat taivaan juhla-ateriaan ja raskas raadanta iloon.

Vainion laulu Vattulaisesta saattaa kuulostaa sympaattiselta, niin kuin monet muut hänen laulunsa. (Ostin Sokokselta kaikki hänen levytyksensä köntässä, 10 CD:tä ja yli 200 laulua). Mutta tämän ”Vattulainen taivaassa” -laulun sanoma on hyvin vakavasti väärässä. Se on suoraan sanottuna harhaoppia. Laulun sanomahan on juuri tämä: Ei Vattulainen ollut sen huonompi kuin muutkaan. Hän teki raskaan työnsä kunnolla. Pieniä rikkeitä toki oli, mutta eivät ne Jumalan silmissä mitään paina, koska Vattulainen oli kokonaisuudessa niin reilu jätkä ja oli tehnyt ikänsä kovaa työtä. Sen palkaksi hän pääsi taivaaseen.

Kun ihminen tutustuu Jeesukseen, niin tuollainen ajattelu romahtaa. Jeesushan sanoo, että hän on nimenomaan Vapahtaja eli Pelastaja. Hän joutui kuolemaan ristillä siksi, että kukaan ei pääse taivaaseen kovalla työllä. Ei edes rekkaa ajamalla. – Eikä muuten myöskään niillä ansioilla, että käy ahkerasti kirkossa tai pysyttelee jouluna selvin päin.

Tämän vertauskuvaksi voi käsittää sen, kun Jeesus siveli syljestään tekemän tahnan sokeana syntyneen miehen silmäluomiin. Mieshän tuli likaiseksi! Se oli iljettävää.

Näin Jeesus olisi auttanut Vattulaistakin. Raavas rekkamies olisi joutunut tuntemaan, että on pyhän Jumalan edessä likainen ja sokea eikä pärjää oman ahkeruutensa ja oman raskaan raadantansa turvin. Hän olisi alkanut nähdä, että hän tarvitsee Jeesusta Vapahtajana. Mutta sitä ennen on tultava sokeaksi, jouduttava Jeesuksen sotkemaksi. Sellainen on yleensä niin inhottavaa, ettei kukaan ihminen luonnostaan sellaista tahdo, ei sen enempää kuin syljestä tehtyä tahnaa silmilleen. Mieluummin sitä vaikka kääntyy taivaan portilta pois ja sanoo, että menee sitten helvettiin, jos Jumala ei arvosta rehellistä työtä.

Mutta näin ei tässä kertomuksessa tapahdu. Jeesus sanoi miehelle: ”Mene Siloan lähteelle ja peseydy.” Ja mieshän meni ja peseytyi. Ja palasi näkevänä.

Siloan lähde on vertauskuva kasteesta. Kun me alamme Jumalan edessä tajuta, että emme pääse taivaaseen omien töidemme perusteella, niin mitä meidän pitää tehdä? Meidän pitää palata kasteeseemme. Meidän pitää alkaa uskoa siihen, että kasteessamme meille on annettu omaksi Jeesuksen tekemä sovitustyö.

Sinun kasteesi on sovittanut sinun syntisi. Sinut on kerran viety silmäluomet tahnassa Siloan lähteelle, Jeesus on pessyt kasvosi ja antanut sinulle näön, puhdistamalla sydämesi syntien anteeksiantamuksella, joka koskee koko elämää. Hän sanoi kasteessa sisinustakin: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sille he saavat nähdä Jumalan.”

Mutta ehkä sinä olet unohtanut Siloan lähteen; ehkä sinulle ei edes ole koskaan kunnolla opetettu mitä kaste merkitsee.

Silloin kehotan sinua: palaa kasteeseesi!

Kasteeseen palaaminen merkitsee sitä, että emme enää yritä rekkamies Vattulaisen tavoin vedota omaan rehtiyteemme. Vaan siihen, että Jeesus on kuollut puolestani ja se on minunkin omani, koska minut on hänen omakseen kastettu. Vaikka en ole kunnon uskovainen, enkä edes käynyt paljoa kirkossa ja ehkä joskus jouluna olen ollut maistissa.

Kun näin menemme Siloan lähteelle, se merkitsee sitä, että kasteen vesi pesee meidät puhtaaksi synneistä. Omatunto puhdistuu. Ei puolustelemalla tekojamme, vaan Jeesuksen veren takia.

Jos sinua ei vielä ole kastettu, niin ota vastaan kaste. Mutta jos sinut on jo kastettu, vaikka vauvana, niin älä mene uudelleen kasteelle. Se olisi jo saamasi kasteen halveksimista. Vaan palaa uskomaan jo saamaasi kasteeseen. Sen voi tehdä vaikka tulemalla ehtoollispöytään. Silloin tulet Jeesuksen luo, sen saman, jonka yhteyteen sinut on kastettu. Ehtoollisella Jeesuksen ruumis ja veri vahvistaa sinussa sen, mitä jo kerran kasteessasi sait, vaikka et olisi sitä elämäsi aikana osannut arvostaa.

Evankeliumitekstin lopussa Jeesus sanoo kummalliset sanat: ”Minä olen tullut maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.”

Tämä tarkoittaa seuraavaa: Ne jotka kuvittelevat olevansa ”näkeviä” eli oman itsensä ja oman reiluutensa perusteella taivaaseen kelpaavia (kuten rekkamies Vattulainen), ne sokeutuvat Jeesuksen maailmaan tultua. He menevät lopullisesti harhaan elämän tieltä, koska eivät hyväksy itselleen Vapahtajaa. Mutta ne, jotka ovat sokeita, eli tajuavat, etteivät itse löydä taivaaseen, niille Jeesuksesta on todellista hyötyä. He löytävät hänessä Vapahtajan. Jeesus tekee heistä taivaaseen kelpaavia, sulasta armosta, vaikka he itsessään eivät sitä ole.

Lopuksi vielä yksi varoituksen sana: Kun minä olin nuori, kuvittelin, että jotta voisin uskoa Jeesuksen, minun on ensin tultava synnin tuntoon, siis koettava syyllisyyttä jostakin asiasta. Mutta en minä kokenut, sillä en minä mitään erityisiä hirveyksiä ollut tehnyt. Siksi en osannut uskoa Jeesukseen, vaikka olisin halunnutkin.

Mutta Jeesuksen luo saa tulla aivan sellaisena kuin on: joko syntien kanssa tai sitten vailla erityistä tuntoa niistä. Juuri siksi Jumala antoi Poikansa syntyä ihmiseksi, että hän tulisi meidän tasollemme, meidän luoksemme. Juuri minunkin. Ja sinun.

Pääasia suhteessamme Jeesukseen on se, että tarvitsemme häntä. Tarvitsemme elämäämme Jumalan läsnäoloa, sitä, että elämässämme olisi syvempi tarkoitus kuin mitä ahkera työ ja kunnolla eletty elämä voi antaa. Silloin Jeesus on meitä varten. Silloin emme enää ole omasta mielestämme ”näkeviä” eli oman itsemme perusteella Jumalan luo löytäviä. Silloin Jeesus on meillekin ”maailman valo” ja meissäkin toteutuu se, että hänen kauttaan me itsessämme sokeat saamme näkömme.

Nouskaamme tunnustamaan yhteinen uskomme: Minä uskon …